LASTEN JA KULTTUURIN ASIALLA

Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki. Meitä pidetään myönteisellä tavalla Työväen kaupunkina, johtavana kulttuurikaupunkina. Sosialidemokratia on ollut vahvasti vallan kahvassa – juuri nyt pormestari Lylyn haastaa Kokoomuksen parivaljakko Ikonen & Kummola.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän pj. Kai Mykkänen ehdotti (AL 6.2.), että sosiaalitukia pitää leikata – toimeentulotukea, työttömyysturvaa ja asumistukea… Nyt tiedämme mitä tarkoittaa Kokoomuksen vaalislogan ”Sydän on oikealla”.

Olin Kangasalla paikallisia demareita tukemassa. Minua jo odotti innokas ihminen. Asia oli tärkeä. Hän toivoi, että koulukiusaamiseen ihan oikeasti puututtaisiin ja sanoi toimineensa pitkään ongelmatilanteissa sovittelijana. Lapset ovat läsnä, kullakin tukihenkilönä opettaja tai lapsen vanhempi. Tulokset ovat olleet hyviä, ja hän pyysi viemään nämä terveiset opetusministerille.

Minulle on ollut aina tärkeää tehdä vaalityötä ihmisten parissa- myös vaalien välillä. Parhaimmillaan voi saada mukavan, reilun vuorovaikutuksen uuden ihmisen kanssa.

Korona tulee muuttamaan radikaalisti vaalien ilmapiiriä ja tapaamisia. Koen sen suurena ongelmana kansanvallan kannalta. Mikään ei korvaa silmistä silmään katsomista, hymyn kohtaamista ja ärräpäänkin kuulemista livenä.

Korona voi iskeä edelleen kovaakin, mutta tiedot siitä, että kesään mennessä suurin osa aikuisista on saanut rokotteen, antaa toivon näköalaa. Sitä on odotettu.

Eduskunnan sivistysvaliokunta antoi lausunnon tartuntatautilakia koskien. Vaadimme lapsen edun toteutumista liikunta- kuin kulttuuriharrastuksiin. Tämä pitää tehdä mahdolliseksi nykykäytäntöjä joustavammin.

Myös kansalaisten kulttuurinälkä on otettava tosissaan.

Annoimme tukemme myös OKM:n turvallisten tapahtuminen työryhmälle. Sulut ja tapahtumien osallistujamäärän satunnainen rajaaminen mm. konsertti- ja teatteriesitysten kohdalla ei aina ole ollut perusteltua. Tapahtumien riskitasomäärittelyn valmistuttua mielestäni viranomaisten tulee vahvistaa se välittömästi ja mahdollistaa tapahtumien avautuminen erilaisiin riskitasoihin perustuen.

Jukka Gustafsson

kansanedustaja, valtuutettu (sd)

Julkaistu Tamperelaisessa 10.2.2021