Huhtikuu on paras

Julkaistu Tamperelainen-lehdessä 19.1.2019

HUHTIKUU ON PARAS

Huhtikuu on yksi parhaista kuukausista. Kesä antaa vielä odottaa, mutta on jo ajatuksissa, ilmassa ja iholla. Takkaa ei tarvitse sytyttää. Aamulla paistaa aurinko, linnut ovat palaamassa. Tuoksut ilmassa, jalkapallosarjat ovat alkamassa.

Odotamme, että Ilves ja TPV ovat iskussa.

Tammelan nurmikko herää ja on laitettu hyvään kuntoon, ja vastustajilla on väärät nappulat kengissä. Tammelan Voima rules. Edessä on vaalityötä, tapaamisia, paneeleja, kirjoituksia, vastauksia, toreja ja katuja pitkin ympäri Pirkanmaan.

En ole koskaan valinnut helpointa tietä. Aina on ollut isompaa mielessä. Taistelija. Työmiehestä maisteriksi. Parempi yhteiskunta, työelämä, koulutus, eläkeläisten asema. Köyhyyden vähentäminen, ilmastonmuutos, pienituloisten aseman parantaminen.

Olen ollut mukana lukuisissa vaaleissa. Voitoissa ja tappioissa. Yhteiskuntatutkijat ovat keskustelleet siitä, kuinka olisi hyvä, että mahdollisimman moni ihminen olisi elämänsä aikana jossakin johtokunnassa tai vaaleissa ehdokkaana, päättäjänä urheiluseurassa, asuntoyhtiössä, kansalaisjärjestössä, kunnanvaltuustossa ym.

Miksi?  Onhan se tärkeä ja inhimillinen kokemus laittaa itsensä ja oman osaamisensa peliin. Silloin ollaan kansanvallan ytimessä. Meillä Suomessa on vahva kansalaisyhteiskunnan perinne. Ihmiset ovat koko 1900-luvun harjoitelleet ja harjoittaneet demokratiaa. Useissa maissa se unelma ja käytäntö ovat edelleen puhkeamatta.

Vaaleihin ei koskaan totu.  Tapaat tuhansia ihmisiä. Vaikeita kysymyksiä, ylläreitä, itkua ja elämän isoja värejä. Saan ihmisiltä keskimäärin reilun ja hyvän kohtelun, mutta minulle käy myös kritiikki. Olen sitä itsekin esittänyt. En ole ollut koskaan kenenkään papukaija tai lausuntoautomaatti.

Minulle vaalit ovat niin tärkeät, menen sata lasissa aamusta iltaan.

Edustan vastavoimaa oikeistohallituksen politiikalle. Siksi pitää olla timmissä vauhdissa ja iskussa joka hetki.

Edessä on valinta kansanvaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja markkinakapitalismin välillä. Sinä päätät. Ihminen vastaan ahdas voitontavoittelu peruspalveluissa.

Jukka Gustafsson
kansanedustaja, valtuutettu (sd)